Lipunnosto Tapiolan Kulttuuriaukiolla

Itsenäisyyspäivän liputus Kulttuuriaukiolla
Itsenäisyyspäivän liputus sateisella Tapiolan kulttuuriaukiolla. Kuva otettu 6.12.2014.

Perinteisiin kuuluu lipunnosto Tapiolan Kulttuurikeskuksen edessä sijaitsevalla Kulttuuriaukiolla alkaen kello 09:00. Liput, jotka on noudettu edellisellä viikolla Kulttuurikeskuksen vahtimestareilta, nostetaan viiteen pysäköintialueen viereiseen salkoon. Lipunnoston johtaa TaRun perinneupseeri tai hänen valitsemansa edustaja, joka on paikalla viimeistään 8:45. Lipunnoston vakio-osallistujia ovat myös Espoon Reserviläiset, Espoon Maanpuolustusnaiset, partiolaiset, veteraanit sekä lähialueen asukkaat. Tilaisuuden johtaja aloittaa esittelemällä itsensä, toivottamalla yleison, kuoron ja muut läsnäolijat tervetulleiksi ja kertomalla lyhyesti tilaisuuden tarkoituksen ja sisällön.

Jokaiselle lipulle tarvitaan kaksi nostajaa, joista toinen pitelee lippua ja toinen hoitaa nostamisen. Voit tulla paikalle ilman ennakkoilmoittautumista siisteissä ulkovaatteissa ja ilmoittautua paikanpäällä tilaisuuden johtajalle. TaRun jäsenet nostavat ensimmäisen lipun. Espoon Reserviläisille, Espoon Maanpuolustusnaisille ja partiolaisille annetaan yksi tai useampi "oma" lippu paikalla olevien jäsenten määrästä riippuen. Tilaisuuden johtaja esittelee Espoon Sotaveteraanikuoron ja komentaa "Liput", jolloin kuoro aloittaa Lippulaulun. Lähimpänä Kulttuurikeskusta sijaitsevan lipun nostaja aloittaa nostamisen kun Lippulaulu alkaa. Ensimmäinen lippu määrää nostotahdin ja muut liput seuraavat järjestyksessä aina edelläolevaa lippua. Nosto suoritetaan hitaasti ja arvokkaasti. Ihanteellinen lopputulos on Lippulaulun loppuminen viimeisen lipun nousun loppuun.

Tilaisuuden päätteeksi johtaja toivottaa kaikille hyvää itsenäisyyspäivää ja tiedottaa seppeleenlaskun ja lippulinnan alkamisajankohdan Espoon Tuomiokirkon Sankarimuistomerkillä.

Seppeleenlasku ja lippulinna Sankarimuistomerkillä

Mikäli itsenäisyyspäivänä on jumalanpalvelus, seppeleenlasku alkaa jumalanpalveluksen jälkeen (yleensä klo 11:15-11:30). Muussa tapauksessa seppeleenlasku alkaa klo 10:00. Tänä vuonna (2015) itsenäisyyspäivänä on myös kaksikielinen jumalanpalvelus.

Seppeleenlaskua edeltää lippulinna ja kulkue Tuomiokirkon edestä Sankarimuistopmerkille. Lippulinnaan tarvitaan vapaaehtoisia kantamaan lippuja tai toimimaan airueina. Myös seppeleenlaskussa saatetaan tarvita lisäapua. Tähänkin tilaisuuteen voit tulla siisteissä vaatteissa ilman ennakkoilmoitusta.

Kulkueen järjestäytymisen johtaa TaRUn perinneupseeri tai hänen valitsemansa edustaja. Kulkue kokoontuu kirkon pääovien ja sakastin eteen. Ensimmäiseksi kulkueessa asettuu Suomen lippu airueineen ja sen perään lippulinna niin, että etummaisina ovat sotainvalidien ja sotaveteraanien liput mahdollisine airueineet ja niiden takana muiden järjestöjen liput. Lippulinnan perään asettuvat seppeleenlaskijat avustajineen niin, että etummaisina kulkevat veteraanijärjestöjen seppeleet, niiden perässä Espoon kaupungin ja Tuomiokirkkoseurakunnan seppeleet ja näiden perässä muiden järjestöjen seppeleet. TaRUn EsResin ja EMPN:n yhteinen seppele on perinteisesti ollut järjestöistä ensimmäisenä.

Tilaisuuden johtaja antaa Suomen lipulle merkin lähteä liikkeelle, kun kulkue on valmis. Seurakunta soittaa kelloja kulkueen siirtymisen ajan. Kulkue siirtyy hautojen ympäri vastapäivään kiertäen Sankarimuistomerkille, jota vartioi Rannikkoprikaatin varusmiehistä koostuva parivartio. Varusmiehet avustavat tarvittaessa veteraaneja lippulinnassa ja seppeleenlaskussa. Rannikkoprokaatilla on myös hallussaan sotainvalidien järjestölippu, joka paikallaollessaan johtaa lippulinnaa

Seppeleenlasku Sankarimuistomerkillä 6.12.2014
Seppeleenlasku Sankarimuistomerkillä 6.12.2014

Sankarihautausmaan eteen saavuttaessa Suomen lippu ja lippulinna jatkavat kulkuaan Sankarimuistomerkille. Suomen lippu asettuu airueineen muistomerkin vasemmalle puolelle ja lippulinna mahdollisine airueineen oikealle puolelle niin, että arvokkain lippu jää lähimmäs muistomerkkiä ja muut liput sen oikealle puolelle. Airueet asettuvat lippujensa viereen, jos tilaa on, ja muutoin lippujen taakse. Seppeleenlaskijat ja muu kulkue jäävät riviin käytävälle Sankarimuistomerkkiä vastapäätä. Kun liput ovat paikallaan, ensimmäisen seppeleen laskija avustajineen siirtyy Sankarimuistomerkin eteen, missä he lukevat seppeleen nauhatekstin ja asettavat seppeleen muistomerkin juurelle. Samaan aikaan muut paitsi Suomen lippu laskeutuvat kunnianosoitukseen n. 45 asteen kulmaan ensimmäisen lipun johdolla. Kun seppele on laskettu, liput nousevat jälleen pystyasentoon. Näin lasketaan seppeleet yksi kerrallaan. Kun kaikki seppeleet on laskettu, lauletaan Maamme-laulu. Laulun jälkeen kulkue poistuu lähtöpaikkaansa kiertäen hautoja vastapäivään. Seurakunta tarjoaa kahvit ja Itsenäisyyspäivän juhlan Seurakuntasalissa.

Perinneupseeri ei voi kuitenkaan vielä hengähtää, vaan vielä on laskettava liput saloista Kulttuuriaukiolla klo 20, ja palautettava ne seuraavalla viikolla Kulttuurikeskuksen vahtimestareille.

Muita itsenäisyyspäivän juhlia on mm. Helsingin Yliopiston juhlasalissa sekä Espoon Metro-areenalla (ent. Barona-areena). Juhlien jälkeen siirrytään tuttavien ja sukulaisten pariin juhlimaan Suomen itsenäisyyttä. Valtakunnallinen sotilasparaati järjestetään eri kaupungeissa ja televisioidaan suorana. Linnan juhlat kerääkin sitten loput illaksi television ääreen jännittämään kutsun saaneita sekä juhlapukuja.